Mutta ennen kaikkea haluan toivottaa kaikille lukijoilleni
Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa!
Kolme on kirja kirjan sisällä. Se on tarina Mustasta torstaista 12.01.2012, jolloin neljä lentokonetta putosi muutaman tunnin sisällä toisistaan eri puolilla maailmaa sekä ajasta sen jälkeen. Kolmelta lennolta selvisi yksi lapsi kuin ihmeen kaupalla. Salaliittoteorioita vilisee aina ufoista Ilmestyskirjan Neljään ratsastajaan. Kolme selviytynyttä lasta omaisineen yrittävät vältellä toimittajia ja muita hihhuleita. Samalla herää epäilyksiä, ettei lapsissa ole kaikki kohdallaan.
Aloitin maratonin Sarah Lotzin kirjalla Kolme. Kirja on ollut minulla kesken jo useamman viikon, mutta viimeiseen kahteen viikkoon en jotenkaan ole osannut tarttua siihen. Nyt kuitenkin kirjan eräpäivä lähestyy (taas kerran), joten tavoitteena olisi lukea kirja viikonlopun aikana loppuun. Täytyy myöntää, että tarinassa on sangen karmivia piirteitä. Mistä lie johtuu, että juuri lapset tekevät tarinoista erityisen karmivia? En ole aivan varma, pidänkö kirjasta vai en, mutta omalla tavallaan tarina vie mukanaan eikä kirjaa voi jättää kesken...
Siirryin edellisen päivityksen jälkeen lukemaan Enid Blytonin Viisikko aarresaarella -kirjaa. Kirja on osa nuortenkirjat-projektiani. Sain luettua kirjan loppuun, jotten HURRAA!!! Maratonin ensimmäinen keskeneräinen kirja on luettu loppuun! :)
Viisikon eväiden kuvailu oli sen verran perusteellista, että minunkin oli aika syödä hieman välipalaa. Samalla sain tarttua yhteen ehdottomasti rakkaimpaan kirjaani, nimittäin Hellevi Salmisen Siipiä vaille enkeliin. Kirjaan, joka saa minut itkemään kerran toisensa jälkeen. Jotenkaan en osaa lukea kyseistä kirjaa kovin nopeasti. Ehkä en halua luopua sen vangitsevasta ja ajattomasta tarinasta. Tarinasta henkisistä ristiriidoista, luopumisen tuskasta, mutta ennen kaikkea sisäisestä rauhasta. | Kuva Teoksen sivuilta |
| Kuva WSOY:n sivuilta |


Työkiireiden takia en kesällä ehtinyt osallistua kumpaankaan lukumaratoniin, joten päätin kehittää itselleni pienen henkilökohtaisen haasteen, johon toki saa halutessaan liittyä mukaan. :) Nyt nimittäin lukulistallani on rakkaimmat nuortenkirjat, joiden avulla olen availlut ovia kirjamaailmaan. Uusintalukuun pääsevät mm. Merja Jalon Nea-sarja, Jean Estorialin Anne-kirjat ja Leena Walleniuksen Lotan lentoemäntäkokemukset. Unohtamatta Mary Hoffmanin Stravaganza-sarjaa.
Viime kirjoituksesta onkin vähän aikaa, mutta muutto Madridista takaisin Suomeen vei sen verran paljon aikaa, että täytyi pitää hieman taukoa bloggaamisesta. Laitan perästäpäin arvioita noista toukokuussa luetuista kirjoista sitä mukaa, kun saan niitä kirjoitettua.
Beatrice on 16-vuotias tyttö, joka on elämänsä suurimman valinnan edessä. Hän elää maailmassa, jossa ihmiset on jaettu viiteen vyöhykkeeseen (Vaatimattomat, Uskaliaat, Rehdit, Sopuisat ja Terävät) valintansa mukaan. Valintaa ennen he läpikäyvät testin, joka kertoo, mihin vyöhykkeeseen he soveltuvat parhaiten. Beatricen kohdalla kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan ja hän ei saa selkeää testitulosta. Nyt hänen on kuitenkin valittava jäädäkö perheensä luo Vaatimattomiin vai valitako uusi vyöhyke."Eppu Nuotio. Kosto. Julkaissut kustannusosakeyhtio Otava, 2007. Lukijana kirjailija itse."Eppu Nuotion ääni on vangitseva, kun hän aloittaa toisen Pii Marinista kertovan kirjan. Olin kuunnellut äänikirjana jo ensimmäisen osan, joten tuntui luontevalta jatkaa sarjan seuraamista äänikirjamuodossa.
"Why did I ever star this? I must have been mad! There were dozens of other things I could have been - a model, air hostess, or a ship's stewardess. The ideas run through my head, all glomorous, highly paid jobs. Only an idiot would choose to be a nurse. And now a midwife..."Näillä sanoilla alkaa Jennifer Worthin omaelämäkerrallisen kirjasarjan ensimmäinen kirja. Lausahdus, joka on yllättävän ajaton. Ajatus, joka käy lähes jokaisen alan ihmisen mielessä; miten minä olen ryhtynyt tällaiseen. Ryhtynyt ammattiin, joka on kaikkea muuta kuin siistiä sisätyötä mukavalla palkalla ja säännöllisin työajoin.