lauantai 15. elokuuta 2015

Lukumaraton VI

Sormet jo syyhyävät ja lämmittelevät urheiluliikkeet tehty, joten kaikki on valmista maratonia varten. Päivähän on otollinen siinäkin mielessä, että kaupungissa on valmiiksi maratonin tuntua tänään juostavan Helsinki City Marathonin vuoksi... :)


Päivän varustuksena:
Vaatetus: Rennon letkeä. Ei purista eikä kiristä mistään.
Eväät: Mahdollisimman helppoa mahdollisimman nopeasti. Ja mieluiten sellaista, mitä voi kokata ja  syödä vain toisella kädellä.
Välineet: Parveketuolit tyynyillä pehmustettuina ja illan pimetessä sohvannurkka pehmeänä ja houkuttelevana tyynyjen ja viltin kera.
Kirjat: Päätinkin kuin päätinkin tarttua Jane Austenin kirjoihin ja sukeltaa 1800-luvun deittimarkkinoihin. Kirjat pinottu valmiiksi sivupöydälle odottamaan aloitusta.


Klo 10.00: Maraton alkaa!
 
Klo 10.00-11.00: Luettuja sivuja 21.
Kellon lyödessä 10.00 avasin ensimmäisen kirjan vieressä kuppi englantilaista Lady Grey -teetä (maidolla tietysti). Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Emma ja ensimmäisenä haasteena olikin valita, millä kielellä kyseistä teosta lukisi. Uskokaa tai älkää, hyllystäni löytyy nimittäin KOLME versiota kyseisestä opuksesta: alkuperäiskielellä englanniksi sekä kirjan suomennos että ruotsinnos. Päädyin alkuperäiskieleen, vaikka lukunopeus onkin hieman suomea hitaampaa. Voinhan tietysti aina vaihdella lukukieltä, jos alkaa jossain vaiheessa tökkiä... :)

Nyt aurinko noussut sen verran lähelle lakipistettä, että parvekkeeni kylpee auringossa ja sanalla sanoen siellä on "kohtalaisen lämmin". Siispä päätin, että jatkan luku-urakkaani lähikirjastoni kesäpihalla. Joten palailen päivittävään kuulumisiani iltapäivällä, kun olen kotiutunut takaisin kirjastosta.

Klo 11.00-14.00: Luettuja sivuja 62 ja kuunneltuja minuutteja 66.
Kirjastossa oli mukavan viileää, mutta lopulta nälkä ajoi takaisin kotiin. Emma on lähtenyt hitaasti, mutta varmasti liikkeelle. Siirryin suomenkieliseen laitokseen, sillä kirjaston pienessä hälinässä pystyin keskittymään siihen paremmin. Jotenkin kirjan lukeminen tuntuu hieman oudolta, sillä tunnen tarinan sangen hyvin elokuvien ja tv-sarjojen pohjalta, mutta kirjaa en ole koskaan lukeut kokonaan... Vain joitain pieniä pätkiä sieltä täältä. Tosin tv-sarjat eivät anna oikeutta Emmalle niin paljon kuin se ansaitsisi. Olenkin aina pitänyt sitä vähiten Jane Austenin tarinoista. Toivottavasti kirja muuttaa käsitykseni positiivisesti. Vielä kuitenkin odottelen sitä varsinaista flow-tilaa, johon parhaimmillani lukiessa pääsen...

Myös siirtymät kirjastoon ja takaisin oli omistettu yhdelle Jane Austenin opukselle. Viisastelevan sydämen äänikirjaa kuunnellessa välimatkat sujuivat rattoisasti eikä lukuaikaa mennyt "hukkaan". Viisasteleva sydän on ehdottomasti yksi lempi-Austenini. :)

Klo 14.00-16.30: Luettuja sivuja 98 ja kuunneltuja minuutteja 66.
Viimeisen kahden tunnin aikana on alkanut tuntua siltä, että pääsen lukemisessa vauhtiin. Emma alkaa tuntua oikein mukavalta kirjalta, vaikka olenkin lukenut siitä vasta kuudesosan. Emma on kyllä varsinainen snobi ja ajoittain Harriet Smithin naiivius ärsyttää, mutta pidän todella paljon Austenin nokkelasta tavasta kirjoittaa.

Kuitenkin nälkä taas yllätti, joten ei muuta kuin ruoka uuniin. Samalla saakin hyvän hetken käydä vilkuilemassa, miten muiden maraton on edennyt.... Hyvältä näyttää! Jotkut ovat päässeet lukemisessa jo todella pitkälle. Minun osaltani ilta luultavasti jatkuu Emman parissa, ellei houkutus tarttua Viisastelevaan sydämeen kasva liian suureksi! :)

Klo 16.30-19.00: Luettuja sivuja 147 ja kuunneltuja minuutteja 66.
En malttanut vaihtaa Emmaa mihinkään toiseen kirjaan ja huomaankin pitäväni kirjasta koko ajan enemmän. On jotenkin sääli, että Highburyn kirkkoherra Elton kuvataan tv-sarjoissa ja elokuvissa niin kovin lipeväksi ja opportunistiseksi pappismieheksi, vaikka kirjassa hän tuntuu olevan nuori, hyväntahtoinen ja paljon viehättävämpi. Hän nyt vain tulkitsee Emman "paritusyritykset" hieman toisin kuin tarkoitus olisi.... Noh. Parempi niin, että kirja on parempi eikä tuota pettymystä. Onhan kyseessä yksi maailmankirjallisuuden klassikoista. Lukunopeus nyt ei ole ollut suuren suuri, mutta tunnelmat ovat sitäkin paremmat. :)

Klo 19.00-22.00: Luettuja sivuja 251 ja kuunneltuja minuutteja 66.
Puoliväli. 12 tuntia takana ja toinen samanmoinen vielä edessä. Tosin jälkimmäisestä puolikkaasta taitaa yöunet haukata aika suuren osan. Onnea kaikille, jotka ovat saaneet luku-urakkansa päätökseen ja tsemppiä niille, joilla suoritus vielä jatkuu! 

Emma on taas edennyt hyvän matkaa eteenpäin. Okei, myönnetään, että nyt, kun luin tarinaa eteenpäin, huomasin Herra Eltonin olevan vähän opportunisti.. :) Kirja on varmaan Austenin tuotannosta pisimpiä ellei jopa pisin, ja vähän näyttää siltä, etten ihan kokonaan ehdi opusta maratonin puitteissa lukemaan, mutta väliäkös tuolla. Nyt tarinassa taas alkaa tapahtua, kun kuvioihin ovat astuneet Neiti Jane Fairfax ja Herra Frank Churchill...

Nyt kuitenkin siirryn yöjaksolle, joten palailen taas aamusta jahka heräilen.

Klo 22.00-08.00: Luettuja sivuja 322 ja kuunneltuja minuutteja 66.
Huomenta! Luin illalla vielä vähän aikaa ja lukemistoksi vaihdoin Emmasta Austenin varhaisempaan tuotantoon. Uskollinen ystävänne - Kootut kertomukset sisältää  kolme kirjenovellia sekä yhden lyhyen kirjeromaanin. Illalla ehdin lukea ensimmäisen kirjenovellin Kolme sisarta, satiirin, jossa keskeisenä teemana on suostuako kosintaan ja millä ehdoin. :)

Aamusta jatkoin seuraavan kirjenovellin parissa. Rakkaus ja ystävyys, jonka Austen on arviolta kirjoittanut jo 14-vuotiaana, muistuttaa hieman melodramaattisuudellaan Northanger Abbeya... Saa nähdä, mitä sen loppu tuo tullessaan.

Nyt vielä kaksi tuntia lukuaikaa jäljellä, joten on loppukirin paikka. Nähdään kymmeneltä!

Klo 08.00-10.00: Luettuja sivuja 369 ja kuunneltuja minuutteja 66.
Ohi on! Viime päivityksen jälkeen meinasin unohtua internetin ihmeelliseen maailmaan kunnes havahduin taas lukemaan. Sain luettua Rakkaus ja ystävyys -kirjenovellin loppuun, jonka jälkeen jatkoin lopun ajan Emman parissa.

Lopputulokseen olen kovin tyytyväinen. Jos nuo kuunnellut minuutit muuttaa sivuiksi, tulisi kokonaissaldoksi noin 400 sivua, ehkä hiukan yli. Kokonaisuutena maraton oli oikein mukava kokemus taas kerran. Oli hauskaa uppoutua yhteen teemaan. Muista blogeista nappasin vinkin ottaa maratonkirjoista kuvat etukäteen ja voin todellakin suositella. Hepotti todella paljon päivitysten tekoa ja säästi aikaa. Toki kuvankäsittelyyn meni oma aikansa, joten ehkä ensi kerralla kuvat voisi käsitellä niin ikään etukäteen. Pääasiassa luin tällä maratonilla yhtä pitkää opusta, jota höystin hieman muilla kirjoilla. Ensi kerralla voisi kokeilla oikeasti lyhyitä maratonkirjoja esim. alle 250 sivuisia.... Tulisi ainakin joku kirja luettua loppuun... :)

Kiitokset kannustuksista ja mukavaa viikonlopunjatkoa kaikille!


perjantai 14. elokuuta 2015

Lukumaratonin ennakkotunnelmia

Se on täällä taas! Nimittäin blogistanian lukumaraton. Maratonin emäntänä toimii Oksan hyllyltä -blogi, mistä voit käydä lukemassa maratonin säännöt tarkemmin. Lyhykäisyydessään edessä on 24 tuntia lukuaikaa.

Tällä kertaa maraton sijoittui sopivasti viikonloppuun, joten mitään välttämättömiä menoja ei onneksi ole, kun kesätyötkin on onnellisesti takana ja koulukirjat päätin siirtää hetkeksi syrjään. Lisäksi ilmoitin kaikille kavereille olevani "varattu", jottei kukaan pahaa-aavistamaton erehdy kutsumaan kahville tai eksy yllätysvisiitille.. :)

Viime maratonissa kroppa ei niin sanotusti kestänyt, mutta nyt ollaan uusin voimin ja innolla mukana. Ajattelin aloittaa urakkani huomenna aamupäivästä. Varmaan jossain klo 10-11 aikoihin. Vielä siis ilta aikaa pohtia, mitä luettavien pinoon laittaa... Olen hieman kahden vaiheilla. Pari viikkoa sitten olin varma, että pitäisin Jane Austen -maratonin, mutta nyt viime päivinä ajatus tiiliskivimaratonista on myös alkanut houkuttaa. Esimerkiksi Potterin viimeinen osa olisi sopivasti uusintakierrokselta vielä lukematta... Myös Raija Orasen Aurora-kirja sekä Donna Tarttin Tikli kutsuvat seireenien lailla kirjakaappini lasiovien takana.

Siinäpä vasta pulma....