Näytetään tekstit, joissa on tunniste maraton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maraton. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. elokuuta 2015

Lukumaraton VI

Sormet jo syyhyävät ja lämmittelevät urheiluliikkeet tehty, joten kaikki on valmista maratonia varten. Päivähän on otollinen siinäkin mielessä, että kaupungissa on valmiiksi maratonin tuntua tänään juostavan Helsinki City Marathonin vuoksi... :)


Päivän varustuksena:
Vaatetus: Rennon letkeä. Ei purista eikä kiristä mistään.
Eväät: Mahdollisimman helppoa mahdollisimman nopeasti. Ja mieluiten sellaista, mitä voi kokata ja  syödä vain toisella kädellä.
Välineet: Parveketuolit tyynyillä pehmustettuina ja illan pimetessä sohvannurkka pehmeänä ja houkuttelevana tyynyjen ja viltin kera.
Kirjat: Päätinkin kuin päätinkin tarttua Jane Austenin kirjoihin ja sukeltaa 1800-luvun deittimarkkinoihin. Kirjat pinottu valmiiksi sivupöydälle odottamaan aloitusta.


Klo 10.00: Maraton alkaa!
 
Klo 10.00-11.00: Luettuja sivuja 21.
Kellon lyödessä 10.00 avasin ensimmäisen kirjan vieressä kuppi englantilaista Lady Grey -teetä (maidolla tietysti). Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Emma ja ensimmäisenä haasteena olikin valita, millä kielellä kyseistä teosta lukisi. Uskokaa tai älkää, hyllystäni löytyy nimittäin KOLME versiota kyseisestä opuksesta: alkuperäiskielellä englanniksi sekä kirjan suomennos että ruotsinnos. Päädyin alkuperäiskieleen, vaikka lukunopeus onkin hieman suomea hitaampaa. Voinhan tietysti aina vaihdella lukukieltä, jos alkaa jossain vaiheessa tökkiä... :)

Nyt aurinko noussut sen verran lähelle lakipistettä, että parvekkeeni kylpee auringossa ja sanalla sanoen siellä on "kohtalaisen lämmin". Siispä päätin, että jatkan luku-urakkaani lähikirjastoni kesäpihalla. Joten palailen päivittävään kuulumisiani iltapäivällä, kun olen kotiutunut takaisin kirjastosta.

Klo 11.00-14.00: Luettuja sivuja 62 ja kuunneltuja minuutteja 66.
Kirjastossa oli mukavan viileää, mutta lopulta nälkä ajoi takaisin kotiin. Emma on lähtenyt hitaasti, mutta varmasti liikkeelle. Siirryin suomenkieliseen laitokseen, sillä kirjaston pienessä hälinässä pystyin keskittymään siihen paremmin. Jotenkin kirjan lukeminen tuntuu hieman oudolta, sillä tunnen tarinan sangen hyvin elokuvien ja tv-sarjojen pohjalta, mutta kirjaa en ole koskaan lukeut kokonaan... Vain joitain pieniä pätkiä sieltä täältä. Tosin tv-sarjat eivät anna oikeutta Emmalle niin paljon kuin se ansaitsisi. Olenkin aina pitänyt sitä vähiten Jane Austenin tarinoista. Toivottavasti kirja muuttaa käsitykseni positiivisesti. Vielä kuitenkin odottelen sitä varsinaista flow-tilaa, johon parhaimmillani lukiessa pääsen...

Myös siirtymät kirjastoon ja takaisin oli omistettu yhdelle Jane Austenin opukselle. Viisastelevan sydämen äänikirjaa kuunnellessa välimatkat sujuivat rattoisasti eikä lukuaikaa mennyt "hukkaan". Viisasteleva sydän on ehdottomasti yksi lempi-Austenini. :)

Klo 14.00-16.30: Luettuja sivuja 98 ja kuunneltuja minuutteja 66.
Viimeisen kahden tunnin aikana on alkanut tuntua siltä, että pääsen lukemisessa vauhtiin. Emma alkaa tuntua oikein mukavalta kirjalta, vaikka olenkin lukenut siitä vasta kuudesosan. Emma on kyllä varsinainen snobi ja ajoittain Harriet Smithin naiivius ärsyttää, mutta pidän todella paljon Austenin nokkelasta tavasta kirjoittaa.

Kuitenkin nälkä taas yllätti, joten ei muuta kuin ruoka uuniin. Samalla saakin hyvän hetken käydä vilkuilemassa, miten muiden maraton on edennyt.... Hyvältä näyttää! Jotkut ovat päässeet lukemisessa jo todella pitkälle. Minun osaltani ilta luultavasti jatkuu Emman parissa, ellei houkutus tarttua Viisastelevaan sydämeen kasva liian suureksi! :)

Klo 16.30-19.00: Luettuja sivuja 147 ja kuunneltuja minuutteja 66.
En malttanut vaihtaa Emmaa mihinkään toiseen kirjaan ja huomaankin pitäväni kirjasta koko ajan enemmän. On jotenkin sääli, että Highburyn kirkkoherra Elton kuvataan tv-sarjoissa ja elokuvissa niin kovin lipeväksi ja opportunistiseksi pappismieheksi, vaikka kirjassa hän tuntuu olevan nuori, hyväntahtoinen ja paljon viehättävämpi. Hän nyt vain tulkitsee Emman "paritusyritykset" hieman toisin kuin tarkoitus olisi.... Noh. Parempi niin, että kirja on parempi eikä tuota pettymystä. Onhan kyseessä yksi maailmankirjallisuuden klassikoista. Lukunopeus nyt ei ole ollut suuren suuri, mutta tunnelmat ovat sitäkin paremmat. :)

Klo 19.00-22.00: Luettuja sivuja 251 ja kuunneltuja minuutteja 66.
Puoliväli. 12 tuntia takana ja toinen samanmoinen vielä edessä. Tosin jälkimmäisestä puolikkaasta taitaa yöunet haukata aika suuren osan. Onnea kaikille, jotka ovat saaneet luku-urakkansa päätökseen ja tsemppiä niille, joilla suoritus vielä jatkuu! 

Emma on taas edennyt hyvän matkaa eteenpäin. Okei, myönnetään, että nyt, kun luin tarinaa eteenpäin, huomasin Herra Eltonin olevan vähän opportunisti.. :) Kirja on varmaan Austenin tuotannosta pisimpiä ellei jopa pisin, ja vähän näyttää siltä, etten ihan kokonaan ehdi opusta maratonin puitteissa lukemaan, mutta väliäkös tuolla. Nyt tarinassa taas alkaa tapahtua, kun kuvioihin ovat astuneet Neiti Jane Fairfax ja Herra Frank Churchill...

Nyt kuitenkin siirryn yöjaksolle, joten palailen taas aamusta jahka heräilen.

Klo 22.00-08.00: Luettuja sivuja 322 ja kuunneltuja minuutteja 66.
Huomenta! Luin illalla vielä vähän aikaa ja lukemistoksi vaihdoin Emmasta Austenin varhaisempaan tuotantoon. Uskollinen ystävänne - Kootut kertomukset sisältää  kolme kirjenovellia sekä yhden lyhyen kirjeromaanin. Illalla ehdin lukea ensimmäisen kirjenovellin Kolme sisarta, satiirin, jossa keskeisenä teemana on suostuako kosintaan ja millä ehdoin. :)

Aamusta jatkoin seuraavan kirjenovellin parissa. Rakkaus ja ystävyys, jonka Austen on arviolta kirjoittanut jo 14-vuotiaana, muistuttaa hieman melodramaattisuudellaan Northanger Abbeya... Saa nähdä, mitä sen loppu tuo tullessaan.

Nyt vielä kaksi tuntia lukuaikaa jäljellä, joten on loppukirin paikka. Nähdään kymmeneltä!

Klo 08.00-10.00: Luettuja sivuja 369 ja kuunneltuja minuutteja 66.
Ohi on! Viime päivityksen jälkeen meinasin unohtua internetin ihmeelliseen maailmaan kunnes havahduin taas lukemaan. Sain luettua Rakkaus ja ystävyys -kirjenovellin loppuun, jonka jälkeen jatkoin lopun ajan Emman parissa.

Lopputulokseen olen kovin tyytyväinen. Jos nuo kuunnellut minuutit muuttaa sivuiksi, tulisi kokonaissaldoksi noin 400 sivua, ehkä hiukan yli. Kokonaisuutena maraton oli oikein mukava kokemus taas kerran. Oli hauskaa uppoutua yhteen teemaan. Muista blogeista nappasin vinkin ottaa maratonkirjoista kuvat etukäteen ja voin todellakin suositella. Hepotti todella paljon päivitysten tekoa ja säästi aikaa. Toki kuvankäsittelyyn meni oma aikansa, joten ehkä ensi kerralla kuvat voisi käsitellä niin ikään etukäteen. Pääasiassa luin tällä maratonilla yhtä pitkää opusta, jota höystin hieman muilla kirjoilla. Ensi kerralla voisi kokeilla oikeasti lyhyitä maratonkirjoja esim. alle 250 sivuisia.... Tulisi ainakin joku kirja luettua loppuun... :)

Kiitokset kannustuksista ja mukavaa viikonlopunjatkoa kaikille!


perjantai 14. elokuuta 2015

Lukumaratonin ennakkotunnelmia

Se on täällä taas! Nimittäin blogistanian lukumaraton. Maratonin emäntänä toimii Oksan hyllyltä -blogi, mistä voit käydä lukemassa maratonin säännöt tarkemmin. Lyhykäisyydessään edessä on 24 tuntia lukuaikaa.

Tällä kertaa maraton sijoittui sopivasti viikonloppuun, joten mitään välttämättömiä menoja ei onneksi ole, kun kesätyötkin on onnellisesti takana ja koulukirjat päätin siirtää hetkeksi syrjään. Lisäksi ilmoitin kaikille kavereille olevani "varattu", jottei kukaan pahaa-aavistamaton erehdy kutsumaan kahville tai eksy yllätysvisiitille.. :)

Viime maratonissa kroppa ei niin sanotusti kestänyt, mutta nyt ollaan uusin voimin ja innolla mukana. Ajattelin aloittaa urakkani huomenna aamupäivästä. Varmaan jossain klo 10-11 aikoihin. Vielä siis ilta aikaa pohtia, mitä luettavien pinoon laittaa... Olen hieman kahden vaiheilla. Pari viikkoa sitten olin varma, että pitäisin Jane Austen -maratonin, mutta nyt viime päivinä ajatus tiiliskivimaratonista on myös alkanut houkuttaa. Esimerkiksi Potterin viimeinen osa olisi sopivasti uusintakierrokselta vielä lukematta... Myös Raija Orasen Aurora-kirja sekä Donna Tarttin Tikli kutsuvat seireenien lailla kirjakaappini lasiovien takana.

Siinäpä vasta pulma....

torstai 25. kesäkuuta 2015

Lukumaraton V (päivittyvä)

Vihdoin ja viimein uskaltaudun minäkin osallistumaan viralliseen lukumaratoniin! Kyseessä on siis Blogistanian viides kesälukumaraton, jonka säännöt voit käydä lukemassa täältä. Nyt kun kerrankin kesätöistä sattui vapaapäivä ja päiviä kestänyt migreenikin helpotti, en keksi enää yhtään tekosyytä olla osallistumatta! Ja ehkä maratoonaaminen tekee hyvää hienoiselle luku- ja bloggausjumille. :)

Lukumaratonini starttaa jo tänä iltana klo 22 (virallinen päivä siis huomenna perjantaina) ja pyrin päivittelemään kuulumisia maratonin edetessä.
Nyt pitäisi vielä päättää, mitä sitä lukisi. Pitäisikö valita monta lyhyttä vai yksi tiiliskivi?? Miten te aiemmin maratoonanneet olette lukemistonne valinneet?

Tsemppiä kaikille muillekin ja antoisaa maratonpäivää!

Klo 22:00: Maraton alkaa...

Klo 22:00-23:00: Luettuja sivuja 48.
Pannarit oli paistettu ja teekupponen höyrysi, kun tunti sitten aloitin luku-urakkani. Ensimmäiseksi maratonkirjaksi valikoitui Alan Bradleyn: Kuolema ei ole lasten leikkiä. Kyseessä on Flavia de Luce -sarjan toinen osa, ja kuten olette saattaneet maaliskuun postauksesta lukea, tykästyin kovin sarjan ensimmäiseen osaan, joten odotukset ovat korkealla. Ainakin ensimmäiset luvut lupailevat hyvää...
Saa nähdä kuinka myöhään illan lukuosuus venyy. Aamulla nähdään. Öitä!! :)

Klo 23:00-08:00: Luettuja sivuja 62.
Huomenta! Pitkään en illalla jaksanut lukea, sillä migreeni muistutteli taas itsestään. Nyt on siis kahdeksan tuntia unta takana ja 14 tuntia maratonia edessä. Toivokaamme parasta, ettei päänsärky pilaa koko maratonia! Nyt lukeminen jatkukoon...

Klo 08:00-12:00: Luettuja sivuja 112.
Ei nyt mene ihan niin kuin Strömsössä. Migreeni sen kun jatkuu, mikä tarkoittaa sitä, ettei lukemista pysty harjoittamaan samalla intensiteetillä kuin oli alunperin tarkoitus. Vähän samanlainen fiilis kuin olisi lähtenyt juoksemaan maratonia ja 10 kilometrin jälkeen jalkaan iskee sellainen kramppi, että matka jatkuu hitaasti nilkuttaen (jos jatkuu). Nyt täytyy vain keventää tahtia reilusti ja pyrkiä lepäämään mahdollisimman paljon, jotta olo helpottaisi. Kirjassa ei ainakaan ole mitään vikaa, päinvastoin. Tsemppiä muille maratoonareille! Toivottavasti selviätte vammoitta maaliin.

Klo 12:00-18:00: Luettuja sivuja 266.
Päivä on edennyt melkoisessa horroksessa. Välillä lukien, mutta suurimmaksi osaksi nukkuen. Noh. Hiljaa hyvä tulee. Olisi tietysti mukava saada luettua tuo Bradley maratonin puitteissa loppuun. 123 sivua jäljellä. 

Klo 18:00-22:00: Luettuja sivuja 354.
Ohi on! Ihan en kirjaa loppuun saanut (35 sivua uupuu), mutta ylläityin hieman tuostakin tuloksesta. Ottaen huomioon, että nukuin ja muuten vain kasvoin sammalta suurimman osan vuorokaudesta sain melkein kokonaisen kirjan luettua. Pidän sangen paljon maratonin ideasta, että saa "virallisen" syyn hautautua kirjapinon taakse ja vain nauttia. Tällä kertaa päänsärky vei suuren lohkareen tuosta nautinnosta, mutta aina tulee uusia kertoja. Ensi kertaa odotellessa! :)

lauantai 4. lokakuuta 2014

Keskeneräisten kirjamaraton

Melko rankan viikon päätteeksi päätin ryhtyä ex tempore -kirjamaratoniin. Koulukin alkoi kunnolla vihdoin, mikä toi taas mukanaan kiitettävän määrän kirjoja, joita pitäisi lukea. Ajattelin kuitenkin pyrkiä siihen, että hoidan kouluasiat viikolla ja viikonloppuisin saan sitten hyvällä omallatunnolla syventyä muun kirjallisuuden pariin.

Tänä viikonloppuna päätinkin sukeltaa kirjojen maailmaan oikein urakalla! Valitsin maratonkirjoikseni kaikki keskeneräiset kirjani ja tavoitteena olisikin saada jokunen niistä luettua loppuun. En pyri mahdollisimman suuriin sivumääriin, vaan tarkoitukseni on rentoutua ja nauttia lukemisesta.



Päivitän tekstiä päivän kuluessa, joten tervetuloa mukaan!

Klo 11.30 Maraton alkaa!!

Klo 13.36: Luettuja sivuja 95. 

Aloitin maratonin Sarah Lotzin kirjalla Kolme. Kirja on ollut minulla kesken jo useamman viikon, mutta viimeiseen kahteen viikkoon en jotenkaan ole osannut tarttua siihen. Nyt kuitenkin kirjan eräpäivä lähestyy (taas kerran), joten tavoitteena olisi lukea kirja viikonlopun aikana loppuun. Täytyy myöntää, että tarinassa on sangen karmivia piirteitä. Mistä lie johtuu, että juuri lapset tekevät tarinoista erityisen karmivia? En ole aivan varma, pidänkö kirjasta vai en, mutta omalla tavallaan tarina vie mukanaan eikä kirjaa voi jättää kesken...

Lukuympäristöksi valikoitui parveke. Vilttien alla ja villasukat jalassa on mukavaa lueskella raikkaassa syysilmassa!


Klo 15.49: Luettuja sivuja 198.
 
Siirryin edellisen päivityksen jälkeen lukemaan Enid Blytonin Viisikko aarresaarella -kirjaa. Kirja on osa nuortenkirjat-projektiani. Sain luettua kirjan loppuun, jotten HURRAA!!! Maratonin ensimmäinen keskeneräinen kirja on luettu loppuun! :)
Kirja ei suinkaan yltänyt lähellekään rakkaimmat nuortenkirjat -listalleni, mutta ihan viihdyttävä seikkailukirja oli kyseessä. Tosin päälimmäisenä lähinnä jäi kirjasta mieleen, että lapset syövät kirjassa KOKO AJAN! :)

Tässä tulee itsellekin nälkä.


Klo 17.21: Luettuja sivuja 244.

Viisikon eväiden kuvailu oli sen verran perusteellista, että minunkin oli aika syödä hieman välipalaa. Samalla sain tarttua yhteen ehdottomasti rakkaimpaan kirjaani, nimittäin Hellevi Salmisen Siipiä vaille enkeliin. Kirjaan, joka saa minut itkemään kerran toisensa jälkeen. Jotenkaan en osaa lukea kyseistä kirjaa kovin nopeasti. Ehkä en halua luopua sen vangitsevasta ja ajattomasta tarinasta. Tarinasta henkisistä ristiriidoista, luopumisen tuskasta, mutta ennen kaikkea sisäisestä rauhasta. 

Kohta voisikin siirtyä kokkailemaan iltaruokaa, jahka pääraaka-aine on sulanut... Samalla voisi lepuuttaa hieman silmiä ja siirtyä äänikirjan maailmaan.


Klo 20.12: Luettuja sivuja 299 + 1h 25 min äänikirjaa.

Olivat lihat vielä osittain umpijäässä, joten pujahdin ensin Likusteritielle Harry Potter -sarjan viidennessä osassa. Feeniksin kiltaa olin aiemmin ehtinyt aloittaa vain hiukan, mutta se verran kuitenkin, että kirja pääsi keskeneräiseten joukkoon. Odotan innolla, mitä tämä lukukerta tuo tullessaan, koska kyseessä on ollut yksi suosikki-Pottereistani!

Kokkaillessa tarvitsin kuitenkin niin molempia käsiä kuin silmiäkin, joten siirryin äänikirjaosastolle. Enni Mustosen ihanissa Järjen ja tunteen tarinoissa olen jo edennyt neljänteen osaan, Sidotut, ja vuoteen 1913.  Täytyy myöntää, että aika on kulunut yllättävän nopeasti suhteessa luettuihin sivuihin. Noh, eihän kyse olekaan urheilusuorituksesta vaan rentoutumisesta!

Veikkaan, että loppuilta tulee vietettyä Harry Potterin seurassa. Sen verran katse harhailee kohti tiiliskivimäistä opusta! :) Toivottavasti teillä muillakin on ollut antoisa kirjallisuuspäivä, olet sitten ollut Turun kirjamessuilla tai ihan vain kotosalla.. :)


Klo 8.56: Luettuja sivuja 368 + 1h 25 min äänikirjaa.

Huomenta. Illalla luin vielä jonkin tuos seitsemisenkymmentä sivua Potteria ennen nukkumaan menoa. Tosin Potterin lisäksi harhauduin melkein tunniksi tutkimaan Helsingin kirjamessujen ohjelmaa ja pohtimaan, mitä eri haastatteluja olisi pakko päästä kuuntelemaan... Noh, onhan tässä vielä muuutama viikkoa aikaa pohdiskella.

Mutta palataanpas aiheeseen. Maratonia jäljellä vielä kaksi ja puoli tuntia. Siispä loppukirin paikka! Palaan varmaan vasta iltapäivästä kirjoittelemaan maratonin lopputunnelmia, siihen asti Näkemiin!

Klo 11.30: Maraton ohi!!

Luettuja sivuja 448 ja kuunneltuja minutteja 118 eli lähes kaksi tuntia.

Olin kaikin puolin tyytyväinen ensimmäiseen lukumaratooniini. Loppuun luettuja kirjoja ei alun suunnittelusta huolimatta tullut kuin yksi, mutta tavoitteet rentoutumisesta ja kirjamaailmaan uppoutumisesta toteutuivat täysin!

Aion maratoonata varmasti toistekin. Ensi kerralla voisi kokeilla jotain tiiliskiveä... :)