perjantai 16. toukokuuta 2014

Veronica Roth: Outolintu (e-kirja)

Beatrice on 16-vuotias tyttö, joka on elämänsä suurimman valinnan edessä. Hän elää maailmassa, jossa ihmiset on jaettu viiteen vyöhykkeeseen (Vaatimattomat, Uskaliaat, Rehdit, Sopuisat ja Terävät) valintansa mukaan. Valintaa ennen he läpikäyvät testin, joka kertoo, mihin vyöhykkeeseen he soveltuvat parhaiten. Beatricen kohdalla kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan ja hän ei saa selkeää testitulosta. Nyt hänen on kuitenkin valittava jäädäkö perheensä luo Vaatimattomiin vai valitako uusi vyöhyke.

Outolintu-kirja tuli luettavakseni ihan vahingossa. Käytännössä se tapahtui niin, että halusin testata, pystynkö lainaamaan kirjaston e-kirjastosta kirjan ulkomailla. Outolintu sattui sillä hetkellä olemaan vapaana, ja olin kyllä kuullut jotain kirjasta etukäteen. Niinpä napin painalluksella kirja oli koneellani seuraavat kaksi viikkoa.

Kirja koukutti todella nopeasti. Tarina eteni sopivan jouhevasti. Pidin siitä, että valinnan jälkeen tapahtuvaa koulutusta käsiteltiin sangen laaja-alaisesti. Myös romantiikkaa oli sopivassa suhteessa ja täytyy tunnustaa, että ihastuin vähän itsekin Neljään. :) Kirja on myös yllättävän väkivaltainen. Kokelaat pannaan ottelemaan ilman varusteita eikä aseellisilta selkkauksiltakaan voida välttyä.
Jonkin verran ehkä lopun toimintapläjäys latisti tunnelmaa. Se oli ehkä hieman liian ennalta-arvattava minun makuuni. Kuitenkin pidin kirjasta paljon ja päädyinkin ostamaan ja lukemaan jatko-osat englanniksi. (Niistä lisää myöhemmissä postauksissa)

Muista kirjablogeista olen lukenut, että monia häiritsi jonkin verran maailman taustojen ja historian puuttuminen. Itse nielaisen kaiken sen kummempia mukisematta. Minusta maailma vaikutti jokseenkin järkeenkäyvältä. Jonkin verran persoonallisuuspsykologiaa lukeneena yhdistin kirjan viisi vyöhykettä persooonallisuuden Big Five-teorian faktoreihin. Jokainen vyöhyke edusti ainakin osittain jonkin faktorin ääripäätä. Esim. Uskaliaat edustavat ekstroverttejä jne.

Kirjaa on myös paljon verrattu Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogiaan. Toki joitain yhtäläisyyksiä löytyy, mutta Outolinnun tarina on toimiva ja varmasti kantaisi ilman Nälkäpelin nostamaa hypetystä dystopioihin.

Kaikin puolin kuitenkin hyvin nautittava lukukokemus, jota voin suositella lämpimästi.

Tietoja kirjasta:
Kirjailija: Veronica Roth
Nimi: Outolintu
Alkuperäinen nimi: Divergent
Kääntäjä: Outi Järvinen
Julkaistu ensimmäisen kerran: 2011 (HarperCollins)
Kustantaja: Otava (2014)
Mistä: Kirjaston e-kirjastosta
Arvio: 4/5

maanantai 12. toukokuuta 2014

Eppu Nuotio: Kosto (äänikirja)

"Eppu Nuotio. Kosto. Julkaissut kustannusosakeyhtio Otava, 2007. Lukijana kirjailija itse."
Eppu Nuotion ääni on vangitseva, kun hän aloittaa toisen Pii Marinista kertovan kirjan. Olin kuunnellut äänikirjana jo ensimmäisen osan, joten tuntui luontevalta jatkaa sarjan seuraamista äänikirjamuodossa.

Lyhyesti kerrottuna kirja jatkaa Pii Marinin tarinaa noin puoli vuotta siitä, mihin ensimmäinen kirja päättyi. Pii siirtyy takaisin Ylen maakuntatoimitukseen, missä kuvataan paraikaa Isoveli-ohjelmaa, jonka ohjaajaksi hän vastentahtoisesti joutuu. Pii päätyy tahtomattaan keskelle murhatutkimusta, kun yksi talon asukkaista löytyy kuolleena. Epäiltyinä muut talon asukkat ja tuotantotiimi. Samalla Pii kohtaa uudelleen konstaapeli Juha Heinon ja tällä kertaa sangen lämpöisissä tunnelmissa.

Tarina etenee jouhevasti ja yllättävän nopeasti huomasin olevani aivan koukussa. Kuuntelin kirjaa niin bussissa, lenkillä kuin kotona loikoillessani. Mielestäni tämä toinen osa oli ensimmäistä parempi. Tarina oli jotenkin selkeämpi. Mitä mieltä te, jotka olette lukeneet/kuunnelleet kirjat, olette? Nuotio kuvaa erittäin hyvin reality-tv:n maailmaa, joka on kaikkea muuta kuin todellisuutta. Kaikki on valmiiksi käsikirjoitettua ja draama luodaan editoimalla.

Juoneltaan tarina ei ehkä ole mahtavin dekkari ikinä, mutta tarjoaa erittäin viihdyttävän lukukokemuksen, jota voin suositella kaikille. Lukija saa arvuutella murhaajaa sekä murhan motiivia kirjan loppumetreille saakka.

Tiedot kirjasta:
Kirjailija: Eppu Nuotio
Kirjan nimi: Kosto (äänikirja)
Julkaisuvuosi: 2007
Kustantaja: Otava
Kesto: 7h 44 min
Lukija: Eppu Nuotio
Mistä?: kirjastosta lainattu
Arvio: 4/5

tiistai 6. toukokuuta 2014

Jennifer Worth: Call the Midwife

 "Why did I ever star this? I must have been mad! There were dozens of other things I could have been - a model, air hostess, or a ship's stewardess. The ideas run through my head, all glomorous, highly paid jobs. Only an idiot would choose to be a nurse. And now a midwife..."
Näillä sanoilla alkaa Jennifer Worthin omaelämäkerrallisen kirjasarjan ensimmäinen kirja. Lausahdus, joka on yllättävän ajaton. Ajatus, joka käy lähes jokaisen alan ihmisen mielessä; miten minä olen ryhtynyt tällaiseen. Ryhtynyt ammattiin, joka on kaikkea muuta kuin siistiä sisätyötä mukavalla palkalla ja säännöllisin työajoin.

Worth kuvaa aikansa työolosuhteita realistisesti. East End sotien jälkeisessä Lontoossa on ollut köyhää aluetta, jossa ovat kukoistaneet niin taudit kuin ystävällisyys ja yhteisöllisyyskin. Vanhat perinteet ovat eläneet niin ikään tiukassa; avioliiton ulkopuoliset lapset ovat olleet suuri häpeä eikä ehkäisyä tuolloin juuri tunnettu. Voidaan siis sanoa, että kätilöillä on tuolloin ollut kädet täynnä töitä!

Worth työskenteli 1950-luvulla Nonnatus House -nimisessä nunnaluostarissa. Tai pikemminkin luostarin "sivutoimipisteessä". Kaikki Nonnatus Housen nunnat toimivat myös kätilöinä ja heidän lisäkseen yksikössä asuivat ja työskentelivät neljä muuta kätilöä Jennifer Worth mukaan lukien. He huolehtivat alueen äitiyshuollosta; pitivät neuvolavastaanottoa ja tekivät kotikäyntejä. Ja tietysti huolehtivat synnytyksistä. Tuolloin, kun lähes kaikki äidit synnyttivät kotona.

Kirja on mielestäni erinomaisesti kirjoitettu. Teksti on soljuvaa ja lähes romaaninomainen. Välillä lähes unohdin, että luen ei-fiktiivistä kirjaa. Lukiessa pystyi eläytymään eri tunteisiin aina onnistumisen ilosta menettämisen tuskaan. Henkilöt ovat kuvattu hyvin elävästi ja erityisen hienoa oli, että Worth pystyi kuvaamaan itseäänkin lähes objektiivisesti, myös heikkouksiaan.

Itse tutustuin kirjaan katsomalla kirjan pohjalta tehtyä BBC:n tv-sarjaa. Pidin sarjasta kovasti ja mielestäni siinä on onnistuttu saavuttamaan sama tunnelma kuin kirjassa. Ajastaan Nonnatus Housessa Worth kertoo myös kirjan "jatko-osissa" Shadow of the Workhouse ja Farewell to East End.
Ensimmäiset kaksi kirjaa ovat myös saatavilla Eija Tervosen käännöksinä.

Tiedot kirjasta:
Kirjailija: Jennifer Worth
Nimi: Call the Midwife (suom. Hakekaa kätilö!)
Sivuja: 340
Julkaistu ensimmäisen kerran: 2002
Kustantaja: Phoenix (2008)
Mistä?: Oma ostos Stockmannin Hulluilta Päiviltä noin vuosi sitten .
Arvio: 4/5

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Alku

Siitä lähtien, kun kuusivuotiaana opin lukemaan, on lukeminen ja kirjallisuus ollut rakas harrastukseni. Olen ollut kirjaston suurkuluttaja, ja muistankin, kun nuorena lähdin kirjastosta kahta kassillista kirjoja kantaen. Tosin jo kahden viikon kuluttua täytyi mennä uudelleen, kun lukeminen loppui kesken.. :)

Nykyään tuskailen lähinnä sitä, ettei minulla ole aikaa lukea niin paljoa kuin haluaisin. Kirjahyllyni täyttyy lukemattomista lukemattomista kirjoista, mihin blogin nimikin viittaa. Rakastan sitä tunnetta, kun aloittaa uuden kirjan, raottaa varovasti kantta ja sukeltaa uuteen hienoon tarinaan.

Olen Helsingin Kirjamessujen vakiokävijä ja viime messujen jälkeen innostuinkin tutustumaan kirjablogeihin. Niiden inspiroimina päätin minäkin perustaa oman. Olen jo vuosikausia pitänyt lukupäiväkirjaa, joten miksen voisi jakaa lukukokemuksia myös muillekin?

Siispä tervetuloa mukaan!