Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. helmikuuta 2015

Lukuaikaa ja lukurauhaa

En voi uskoa, että nyt on jo helmikuu! Tammikuu meni yhdessä hujauksessa kaikkien koulukiireiden keskellä. Kaiken häsläyksen keskellä en oikein osaa rauhoittua ja ottaa lukemiselle aikaa. Tuntuu, että aina on kiireellisempää tekemistä.

http://www.kirjasaatio.fi/attachements/2014-12-10T08-21-5615.jpg
Kuva Suomen Kirjasäätiön sivuilta
Siispä päätin osallistua Suomen Kirjasäätiön julistamaan Lukurauhaan tulevana sunnuntaina.
Tapahtuman facebook-sivuilla kuvaillaan tulevaa Lukurauhaa näin:

Kirjaan syventyminen on ihana ajatus, mutta usein se jää haaveeksi. Aika karkaa käsistä muutaman minuutin pätkissä tai hurahtaa sosiaalisen median syövereihin. 

Sunnuntaiksi 8. helmikuuta Suomen Kirjasäätiö julistaa kaikelle kansalle yleisen ja yhtäläisen LUKURAUHAN. Tarkoitus on rauhoittaa koko päivä kirjojen lukemiselle.
Luetaan tai kuunnellaan kirjaa, yksin tai yhdessä, kotona tai kylässä, kaikessa rauhassa. Luetaan ääneen lapselle tai vanhukselle, kokoonnutaan lukupiiriin tai vetäydytään omaan nojatuoliin. Vai pidetäänkö juhlat teemalla OKM – oma kirja mukaan?

LUKURAUHAN LAKI
1§ Lukurauha koskee kaikenlaisia kirjoja ja kaikkia lukupaikkoja.
2§ Yhdessä lukeminen on sallittu.
3§ Yksin lukeminen on sallittu.
4§ Toisille lukeminen on sallittu.
5§ Toisen lukurauhan häiritseminen on kielletty.
6§ Oman lukurauhan häiritseminen toissijaisilla toiminnoilla on ankarasti kielletty


Kirjaa en ole  vielä sunnuntaille valinnut, mutta helmikuussa tulen jatkamaan keskeneräisten kirjojen parissa. Lisäksi helmikuun uusintalukuun pääsee ainakin Hovimäki-sarjan toinen osa sekä mahdollisuuksien mukaan marraskuussa uusintalukua vaille jäänyt Harry Potter ja Puoliverinen Prinssi.

Mistä te nipistätte aikaa lukemiseen kiireen keskellä? Pidättekö omia "lukurauha"-päiviä vai kuuluuko muutama sivu joka ilta osana iltarutiineja??

torstai 1. tammikuuta 2015

Uusi vuosi & Uudet haasteet

Uusi vuosi on käynnistynyt ja itse olen ainakin innoissani suunnittelemassa kirjallista vuottani 2015. Olen koostamassa itselleni uutta (kunnollista) TBR-listaa, jonka julkaisen lähipäivinä, jahka saan sen valmiiksi. Uuden TBR-listan kirjat löytyvät kaikki omasta hyllystäni.

Viime vuoden loppupuoliskolle olin valinnut uusintakierrokselle iki-ihanat Harry Potterit, joista viimeisiä osia en lukujumin ja kiireiden takia ehtinyt lukea. Mutta eiköhän asia korjaannu tämän vuoden puolella.

Tämän vuoden uusintalukukirjoiksi olen valinnut Hovimäki-sarjan. Tavoitteena on lukea yksi osa kuukaudessa, jolloin koko kuusiosainen sarja on luettu kesäkuussa.

Lisäksi olen valinnut tämän vuoden haasteeksi Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteen. Odotan innolla uusia tuttavuuksia Pohjoismaista, mahtavia tarinoita ja hyisiä dekkareita!

Joululahjaksi sain varmaan yhden kirjafriikin toivelahjan, nimittäin ison kirjahyllyn! Vielä pari viikkoa täytyy odotella toimitusta, mutta voi sitä riemua, kun kirjoja saa järkkäillä uudella tavalla ilman, että hylly pursuaa kirjoista monessa kerroksessa... Lisäksi sain myös hitusen täytettä vielä hetken ylitäyteen kirjahyllyyni, nimittäin Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian ensimmäisen osan. Sopivasti Pohjoismaista haastetta ajatellen! :)

Mahtavaa uuden vuoden alkua kaikille! Tuokoon se iloa ja onnea, haasteita ja seikkailuja... :)

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Totaaliblokki

Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen!

Minulla on jostain käsittämättömästä syystä iskenyt lukemisen suhteen totaaliblokki (ja nyt en tarkoita kolmannen asteen AV-katkosta). En ole viimeisen parin viikon aikana saanut luettua varmaan kuin vaivaiset kymmenen sivua! Syy ei ole ainakaan kirjallisuudessa, koska keskeneräisenä muun muassa suosikki-Potterini. Tämän takia myös blogin osaltakin on eletty hiljasieloa. Toivottavasti kyseessä ei ole pitkä vaiva, sillä yleensä lukeminen on ollut minulle yksi merkittävä tapa purkaa stressiä... Täytyy toivoa, että huomenna alkavat kirjmessut saavat asian korjaantumaan.

Onko teille muille käynyt joskus näin ja miten olette siitä selvinneet??

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Hullaantunut Hulluista päivistä

Taas alkoi keltaisten muovikassien kansainvaellus! Mistäpä muusta onkaan kyse kuin Stockmannin Hulluista päivistä. Itse suuntasin lähinnä Akateemisen kirjakaupan puolelle eikä tälläkään kertaa tarvinnut jäädä tyhjin käsin.


Mukaan tarttuivat:
  • Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme,
  • Haruki Murakamin 1Q84,
  • Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin,
  • Carloz Ruiz Zafónin Marina,
  • Nikolai Gogolin Kuolleet sielut,
  • Jussi Adler-Olsenin Vanki.

Onko ehdotuksia, mistä aloittaa??
Kävitkö itse Hulluttelemassa vai kartatko tapahtumaa kuin ruttoa??



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kesken jäänneistä ja keskeneräisistä

http://www.teos.fi/assets/gallery/366/cover.jpg
Kuva Teoksen sivuilta
Onko teille koskaan käynyt niin, että alatte lukea jotakin kirjaa ja huomaatte noin kymmenen sivun jälkeen, ettette ole ymmärtäneet sanaakaan?? Minulle on! Eikä kyseessä ole vieraskielinen vaan täysin supisuomalainen kirja. 

Itselläni tuorein esimerkki on Mari Peuran Ja taivaan tähdet putoavat. Aloitin kirjan lukemista suurella mielenkiinnolla, koska takakansiteksti antoi odottaa paljon. Pääsin tosiaan varmaan ensimmäiset viisi sivua alusta, kun huomasin, etten pysynyt lukemani perässä. Ajattelin ensin, etten ollut vain keskittynyt ja luin alusta uudelleen. Seuraavien viiden sivun jälkeen olin taas saman ongelman edessä. En taaskaan ollut ymmärtänyt lukemaani. 

Miten siis voi olla mahdollista, etten ymmärrä omalla äidinkielelläni kirjoitettua tekstiä?? Ystäviäni jo nauratti, kun yritin epätoivoisesti selittää, että "oli se kyllä suomeksi, mutta en ymmärtänyt siitä mitään". Varmasti kyseessä on ihan hyvä teos, mutta minulla kirja jäi valitettavasti kesken tuon kymmenen sivun jälkeen...

Olen pohtinut näitä kesken jääneitä kirjoja viime päivinä yllättävän paljon, sillä yleensä en osaa jättää kirjoja kesken. Oli kyseessä kuinka tylsä tai huono kirja, minun on silti luettava opus loppuun ennemmin tai myöhemmin. Ajattelen ehkä osittain naiivistikin, että kirja saattaa kyllä parantua loppua kohden. Joskus näin on käynyt, joskus taas ei. Miten teillä muilla? Jätättekö te herkästi kirjan kesken, jos se ei heti nappaa??

Toinen tällä hetkellä minua vaivannut ongelma (jos sitä voi ongelmaksi kutusua) on keskeneräisten kirjojen määrä. Mikäli laskin oikein, minulla on kuusi tai seitsemän kirjaa kesken! Kolmea luen vain päiväsaikaan, koska jännitän, että kirja muuttuu liian pelottavaksi. Tästä johtuen iltaisin luen jotain toista kirjaa, kuten Hellevi Salmisen Siipiä vaille enkeliä tai Harry Potterin neljättä osaa hieman tunnelmasta riippuen. Eikä tässä suinkaan kaikki! Käsilaukkukirjana aloitin Jan Guilloun Sillanrakentajat Miki-kirjaa. Samoin olen myös aloitellut Viisikko-sarjan ensimmäistä kirjaa. Ja kaiken kaaoksen keskellä yritän pohtia, missä välissä ehtisin jatkaa Madridissa aloittamaani Mark Heprinin Talvista tarinaa. Lisäksi pakkaa sekoittavat vielä kirjaston palautusaikataulut, kun jotakin kirjaa ei voikaan uusia varauksen tai uutuutensa vuoksi... Mikä soppa!

Onko muilla ollut kokemuksia vastaavasta ja miten olette siitä selviytyneet??