Näytetään tekstit, joissa on tunniste poimintoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poimintoja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Syksyn poimintoja


Nyt on syyskuu koittanut ja sen myötä on aika päivittää syksyn poimintoja. Olette ehkä jo huomanneet, kuinka hyvin edelliset poiminnat ovat pitänet paikkansa! :)  Eli rennolla asenteella mennään edelleen. Viimeiset pari viikkoa viellä töissä ja sen jälkeen pitäisi taas orientoitua koulunkäyntiin. Tosin saan vielä syyskuun viimeisen viikon lomailla ja alustavasti olen suunnitellut pitäväni oman pienen lukumaratonin! :)

Syksylle olen poiminut mm. Sarah Lotzin Kolmen (jos uskallan lukea kyseisen kirjan), J.K. Rowlingin Robert Galbraith -nimellä kirjoittama Käen kutsun ja Jari Tervon Esikoisen. Lisäksi halusin mukaan suosikkikirjailijoitani, kuten Raili Mikkasta. Uutena tuttavuutena Nobel-voittaja Alice Munron Kerjäläistyttö. Kuvan ulkopuolelta mainittakoon myös syksyllä jatkuva Harry Pottereiden uusintakierros (syyskuussa vuorossa Liekehtivä pikari!) sekä Enni Mustosen kirjat, joista olen juuri nyt kovin innostunut.

Innolla odotan myös lokakuussa olevia Helsingin kirjamessuja ja niitä kaikkia ihania kirjoja, jotka löytävät tiensä kirjahyllyyni! Onko teillä muilla tapana käydä kirjamessuilla? Jos on, niin mitä asioita yleensä haette messuilta? Mikä tekee messuista niin suosittuja tapahtumia? Teettekö joululahjaostoksia vai kuunteletteko luentoja tai kirjailijahaastatteluja? Vai ovatko tällaiset messut teidän mielestänne aivan turhia??

Yllättävän paljon syskyn listalla on kirjailijoita, joita en ole ennen lukenut, kuten Jari Tervo, Alice Munro ja Veera Nieminen. Siispä kysynkin teiltä muilta, onko teillä kokemuksia kirjoista tai kirjailijoista. Lisäksi otan myös mielläni vastaan lukuvinkkejä!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Loppukesän poiminnat ja henkilökohtainen haaste

Huh huh! En voi uskoa, että ollaan jo yli heinäkuun puolivälin! Miten aika on voinut mennä näin äkkiä?? Luultavasti tiiviillä kesätyötahdilla on osuutensa asiaan... Kyllä, ihmiset sairastelevat myös kesällä. Niinpä luku- ja erityisesti bloggausaikani on ollut hyvin rajallista.


Loppukuulle ja elokuulle olen poiminut mm. Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen, Parinoush Sanieen Kohtalon kirjan, Pirjo Tuomisen Kotiopettajan ja uusimman Dan Brownin. Tietenkään unohtamatta kuukausittaista Potter-annosta, joista heinäkuun listalla on sarjan toinen osa Harry Potter ja Salaisuuksien kammio. Millaisia kokemuksia teillä on kyseisistä kirjoista? Onko joku sellainen mistä piditte todella paljon? Entä onko joku osoittautunut pettymykseksi?.

Työkiireiden takia en kesällä ehtinyt osallistua kumpaankaan lukumaratoniin, joten päätin kehittää itselleni pienen henkilökohtaisen haasteen, johon toki saa halutessaan liittyä mukaan. :) Nyt nimittäin lukulistallani on rakkaimmat nuortenkirjat, joiden avulla olen availlut ovia kirjamaailmaan. Uusintalukuun pääsevät mm. Merja Jalon Nea-sarja, Jean Estorialin Anne-kirjat ja Leena Walleniuksen Lotan lentoemäntäkokemukset. Unohtamatta Mary Hoffmanin Stravaganza-sarjaa.

Rakkaimpien nuortenkirjojen lisäksi lukulistalle päsee myös kirjasarja, josta en ole koskaan lukenut yhtään osaa, nimittäin Enid Blytonin Viisikko-sarja. Sarja on niin klassinen, että on jo puhdasta yleissivistystä lukea se. Mitkä ovat teidän nuortenkirjasuosikkinne??

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Poimintoja kesäkuulle

Viime kirjoituksesta onkin vähän aikaa, mutta muutto Madridista takaisin Suomeen vei sen verran paljon aikaa, että täytyi pitää hieman taukoa bloggaamisesta. Laitan perästäpäin arvioita noista toukokuussa luetuista kirjoista sitä mukaa, kun saan niitä kirjoitettua.

Nyt kotiin tultuani olen päässyt takaisin oman kirjahyllyni ääreen. Luettavaa löytyy vaikka kuinka ja en oikein osaa päättää, mihin kirjaan tarttua. Monissa muissa kirjablogeissa on ryhdytty lukemaan Harry Pottereita. Niinpä minäkin päätin aloittaa uusintakierroksen kirjasarjan parissa. Tarkoitukseni on lukea yksi osa kuukaudessa, jos maltan. Näin sarja tulee luettua vuoden loppuun mennessä.

Otin kirjahyllystäni esiin muutamia kirjoja, joita mieleni tekee lukea eniten tällä hetkellä. Kaikkia en luultavasti ehdi lukea kesäkuun aikana, sillä maanantaina aloitan uudessa kesätyöpaikassa. Onko teillä muilla kokemuksia näistä kirjoista?
(Neljä ylintä eivät ole omasta hyllystä vaan kirjastosta.)