Kesken jäänneistä ja keskeneräisistä

Kuva Teoksen sivuilta

Onko teille koskaan käynyt niin, että alatte lukea jotakin kirjaa ja huomaatte noin kymmenen sivun jälkeen, ettette ole ymmärtäneet sanaakaan?? Minulle on! Eikä kyseessä ole vieraskielinen vaan täysin supisuomalainen kirja. 

Itselläni tuorein esimerkki on Mari Peuran Ja taivaan tähdet putoavat. Aloitin kirjan lukemista suurella mielenkiinnolla, koska takakansiteksti antoi odottaa paljon. Pääsin tosiaan varmaan ensimmäiset viisi sivua alusta, kun huomasin, etten pysynyt lukemani perässä. Ajattelin ensin, etten ollut vain keskittynyt ja luin alusta uudelleen. Seuraavien viiden sivun jälkeen olin taas saman ongelman edessä. En taaskaan ollut ymmärtänyt lukemaani. 

Miten siis voi olla mahdollista, etten ymmärrä omalla äidinkielelläni kirjoitettua tekstiä?? Ystäviäni jo nauratti, kun yritin epätoivoisesti selittää, että "oli se kyllä suomeksi, mutta en ymmärtänyt siitä mitään". Varmasti kyseessä on ihan hyvä teos, mutta minulla kirja jäi valitettavasti kesken tuon kymmenen sivun jälkeen...

Olen pohtinut näitä kesken jääneitä kirjoja viime päivinä yllättävän paljon, sillä yleensä en osaa jättää kirjoja kesken. Oli kyseessä kuinka tylsä tai huono kirja, minun on silti luettava opus loppuun ennemmin tai myöhemmin. Ajattelen ehkä osittain naiivistikin, että kirja saattaa kyllä parantua loppua kohden. Joskus näin on käynyt, joskus taas ei. Miten teillä muilla? Jätättekö te herkästi kirjan kesken, jos se ei heti nappaa??

Toinen tällä hetkellä minua vaivannut ongelma (jos sitä voi ongelmaksi kutusua) on keskeneräisten kirjojen määrä. Mikäli laskin oikein, minulla on kuusi tai seitsemän kirjaa kesken! Kolmea luen vain päiväsaikaan, koska jännitän, että kirja muuttuu liian pelottavaksi. Tästä johtuen iltaisin luen jotain toista kirjaa, kuten Hellevi Salmisen Siipiä vaille enkeliä tai Harry Potterin neljättä osaa hieman tunnelmasta riippuen. Eikä tässä suinkaan kaikki! Käsilaukkukirjana aloitin Jan Guilloun Sillanrakentajat Miki-kirjaa. Samoin olen myös aloitellut Viisikko-sarjan ensimmäistä kirjaa. Ja kaiken kaaoksen keskellä yritän pohtia, missä välissä ehtisin jatkaa Madridissa aloittamaani Mark Heprinin Talvista tarinaa. Lisäksi pakkaa sekoittavat vielä kirjaston palautusaikataulut, kun jotakin kirjaa ei voikaan uusia varauksen tai uutuutensa vuoksi... Mikä soppa!

Onko muilla ollut kokemuksia vastaavasta ja miten olette siitä selviytyneet??

J.K. Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi

Harry Potter on lähes tavallinen poika, joka on asunut lähes koko lapsuutensa tätinsä ja setänsä luona Likusteritiellä. Harryn vanhemmat ovat kuolleet, kun Harry on ollut vain vuoden ikäinen. Valitettavasti Harryn täti ja setä eivät ole kovin innoissaan ottaneet holhokkiaan vastaan, vaan ovat pyrkineet tekemään Harryn elämästä mahdollisimman kurjaa. Harry joutuu muun muassa asumaan portaiden alla olevassa komerossa. Asiat saavat kuitenkin käänteen Harryn 11-vuotispäivänään, kun hän saa tietää olevansa velho. Tämän myötä Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat uudet ystävät, huispaus ja taikakoulu Tylypahka. Samalla Harry saa tietää lisää vanhempiensa kuolemasta sekä Tiedät-kai-kenestä, jonka kanssa hän joutuu vielä kasvotusten ennen lukuvuoden päättymistä.

Taisin olla kolmannella luokalla, kun luin kirjan ensimmäisen kerran. Ensin oli ajatellut, etten osallistu mihinkään höpötykseen ja lue moisia kirjoja. Lopulta kuitenkin taivuin ystäväni suostutteluun ja olin kerralla myyty. Onneksi tuohon aikaan olivat jo toinen ja kolmas osa ilmestyneet, joten sain ne saman tien lukuun ensimmäisen jälkeen. Kesäkuussa päätin ryhtyä monen muun kirjabloggaajan tavoin ja innoittamana Harry Pottereiden uusintalukukierrokselle. Tarkoitukseni on lukea yksi kirja kuukaudessa ja näin ollen koko sarja tulee luettua vuoden loppuun mennessä. Vaikka Potterit ja varsinkin nämä sarjan alkuosat on tullut luettua useita kertoja, ei kirja tälläkään kertaa tuottanut pettymystä.

Kuten moni muukin on sanonut, en varmaan minäkään osaa arvioida näitä kirjoja täysin objektiivisesti. Olenhan kasvanut näiden kirjojen parissa yhtäaikaa Harryn kanssa. Rowling on osannut luoda uskomattoman eheän maailman, joka voisi oikeasti olla olemassa. Henkilöillä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Ensimmäisessä osassa henkilöillä ei ehkä ole niin paljon syvyyttä, kuin myöhemmissä osissa, kun saamme tietää henkilöistä enemmän. Samoin ensimmäiseesä osassa on vielä melko paljon lasten kirjoille ominaista musta-valkoisuutta. Hyvä-paha -asetelma on nähtävissä niin oppilaissa, opettajissa kuin Harryn ja Voldemortin suhteessa.

Kuitenkin on ehdottoman varmaa, että kirja kuuluu lukuhistoriani ehdottomiin suosikkeihin. Teksti on laadukasta niin alkuperäiskielellä kuin Jaana Kaparin suomennoksena. Vaikka kirja onkin suunnattu varhaisnuorille, se ei missään kohdin väheksy lukijaa, vaan tarina on nautinnollista luettavaa myös aikuiselle. Kirja hurmaa kerran toisensa jälkeen ja on mahtavaa, että jokaisella lukukerralla voi tarinasta saada irti jotain uutta.

Tietoja kirjasta:
Kirjailija: J.K. Rowling
Nimi: Harry Potter ja Viisasten kivi
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Philosopher's Stone
Kääntäjä: Jaana Kapari
Julkaistu ensimmäisen kerran: 1997
Kustantaja: Tammi (2007)
Sivuja: 335
Mistä: Omasta kirjahyllystä
Arvio: 4,5/5

Dan Brown: Inferno

Kuva WSOY:n sivuilta

Professori Robert Langdon herää firenzeläisessä sairaalassa haava päässään. Hän ei muista mitään kahdesta edellisestä vuorokaudesta, mukaan lukien, miten on Firenzeen päätynyt. Kaiken lisäksi aseistautunut joukko ajaa häntä takaa. Tarina on täynnä symboliikkaa, jonka avaimena on Danten Jumalainen näytelmä. Langdon saa apua nuorelta Sienna Brooksilta, ja mysteeri johdattaakin heidät läpi kolmen historiallisen kaupungin. Mutta miten Dante littyy Maailma terveysjärjestöön WHO:hon?

Olen pitänyt aiemmistä Robert Langdon -kirjoista kovasti, joten olen halunnut lukea Infernon heti sen ilmestymisestä lähtien. Harkitsin jo monta kertaa lukevani sen englanniksi, mutta päätin odottaa suomennosta, koska edellisetkin olen lukenut suomeksi ja käännös on ollut hyvä. Eikä tälläkään kerralla tarvinnut pettyä. Ei käännökseen eikä tarinaan.

Brown on onnistunut jälleen kirjoittamaan hyvin mukaansatempaavan tarinan täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Langdon tempautuu keskelle tapahtumia, jotka uhkaavat koko maailman kohtaloa (niin kliseistä kuin se onkin). Kirja tuntui myös erittäin ajankohtaiselta, etenkin nyt, kun Ebola riehuu Afrikassa. Ehkä juuri siitä syystä kirjan näkökantoja ja ajatuksia tuli mietittyä enemmänkin. Miten väestönrakenne tulee muuttumaan lähitulevaisuudessa ja mihin se tulee johtamaan. Omalla tavallaan hyvin pelottava ajatus. Ehkä aiheen ajankohtaisuus teki tarinasta kammottavamman kuin sen alunperin saattoi olla tarkoitus.

Kirja muistuttaa aika paljon edellisiä Robert Langdon -tarinoita, mutta lähes seitsemänsataasivuinen opus koukutti edelleen ja tuli luettua sangen nopeasti. Kirja yhdistelee Brownille ominaiseen tapaan sujuvasti nykypäivää ja historiaa, tiedettä ja taidetta, faktaa ja fiktiota. Jos olet pitänyt edellisistä Brownin kirjoista, pidät luultavasti tästäkin.


Tietoja kirjasta:
Kirjailija: Dan Brown
Nimi: Inferno
Alkuperäinen nimi: Inferno
Kääntäjä: Jorma-Veikko Sappinen
Julkaistu ensimmäisen kerran: 2013
Kustantaja: WSOY (2013)
Sivuja: 677
Mistä: Kirjastosta
Arvio: 4/5

Syksyn poimintoja

Nyt on syyskuu koittanut ja sen myötä on aika päivittää syksyn poimintoja. Olette ehkä jo huomanneet, kuinka hyvin edelliset poiminnat ovat pitänet paikkansa! :)  Eli rennolla asenteella mennään edelleen. Viimeiset pari viikkoa viellä töissä ja sen jälkeen pitäisi taas orientoitua koulunkäyntiin. Tosin saan vielä syyskuun viimeisen viikon lomailla ja alustavasti olen suunnitellut pitäväni oman pienen lukumaratonin! :)

Syksylle olen poiminut mm. Sarah Lotzin Kolmen (jos uskallan lukea kyseisen kirjan), J.K. Rowlingin Robert Galbraith -nimellä kirjoittama Käen kutsun ja Jari Tervon Esikoisen. Lisäksi halusin mukaan suosikkikirjailijoitani, kuten Raili Mikkasta. Uutena tuttavuutena Nobel-voittaja Alice Munron Kerjäläistyttö. Kuvan ulkopuolelta mainittakoon myös syksyllä jatkuva Harry Pottereiden uusintakierros (syyskuussa vuorossa Liekehtivä pikari!) sekä Enni Mustosen kirjat, joista olen juuri nyt kovin innostunut.

Innolla odotan myös lokakuussa olevia Helsingin kirjamessuja ja niitä kaikkia ihania kirjoja, jotka löytävät tiensä kirjahyllyyni! Onko teillä muilla tapana käydä kirjamessuilla? Jos on, niin mitä asioita yleensä haette messuilta? Mikä tekee messuista niin suosittuja tapahtumia? Teettekö joululahjaostoksia vai kuunteletteko luentoja tai kirjailijahaastatteluja? Vai ovatko tällaiset messut teidän mielestänne aivan turhia??

Yllättävän paljon syskyn listalla on kirjailijoita, joita en ole ennen lukenut, kuten Jari Tervo, Alice Munro ja Veera Nieminen. Siispä kysynkin teiltä muilta, onko teillä kokemuksia kirjoista tai kirjailijoista. Lisäksi otan myös mielläni vastaan lukuvinkkejä!

Enni Mustonen: Nimettömät (äänikirja)

Nimettömät on ensimmäinen osa sarjassa Järjen ja tunteen tarinoita. Se kertoo kahdesta nuoresta naisesta aikuusuuden kynnyksellä. Kirjan kerronta on näiden kahden tytön näkökulmista. Papintytär Anna Sofia Ahlstedt päätyy isänsä kuoleman jälkeen asumaan tätinsä Augusta Ahlstedtin luokse Mariankadulle Helsinkiin. Hän pääsee opiskelemaan suomenkieliseen jatko-opistoon suunnitelmanaan opettajattaren opinnot. Hilma Maria Perämäki taas on torpantyttö, joka päätyy ikävän välikohtauksen seurauksena piiaksi niin ikään Mariankadulle Augusta Ahlstedtin taloon. Nuoret naiset saavat kokea niin ensirakkaudeuden ihanuuden ja pettymyksen sekä tekevät valintoja, joiden seuraukset luovat suunnan heidän tulevaisuudelleen.  

Enni Mustonen, olet saanut uuden fanin! Tai oikeammin Kirsti Manninen, joka on kirjailijanimi Enni Mustosen takana. Viime päivät tämän ja Paimentyttö-teoksen parissa (josta kirjoitan arvion hieman myöhemmin) olen saanut sukeltaa ajassa taaksepäin Suomen historian mielenkiintoisiin vaiheisiin! Olen joskus aiemminkin kuunnellut tämän teoksen äänikirjana, mutta silloin en jotenkaan osannut keskittyä äänikirjamuotoon, ja tarina jäi etäiseksi. Nyt kuitenkin olen ryhtynyt kuuntelemaan äänikirjoja tiskatessa ja kokatessa, mitä voin ehdottomasti suositella muillekin!! En muista, milloin olen viimeksi tiskannut niin mielelläni.. :)

Nyt kuitenkin ajoitus oli ilmeisesti täydellinen, koska upposin tarinaan ihan täysin. Olen suuri historiallisen kirjallisuuden ystävä ja tarina toi sadan vuoden takaisen Suomen hyvin elävästi keittiööni. Tarina ei tarvitse erityisen jännittäviä juonenkäänteitä, vaan jotenkin Mustonen osaa kuvata arkipäivän asioita hyvin soljuvalla ja mielenkiintoisella tavalla. On mahtava päästä seuraamaan Annan opintoja, ja saada tietää millaista oli opiskelu ja ylioppilastutkinto sata vuotta sitten.

Lisäksi tarinan kaksi kertojaa näyttää myös aikakauden elämää toiselta kantilta. Hilman silmin pääsemme tarkastelemaan maailmaa palvelustytön näkökulmasta. Työtä on aamusta iltaan ja usein ollaan talon isäntäväen armoilla, oli sitten kyse käynneistä kotona tai sulhasten tapailusta. Nyt odotankin jo mielenkiinnolla tulevia tiskaushetkiä ja tarinan seuraavaa osaa!


Tiedot kirjasta:
Kirjailija: Enni Mustonen (oikealta nimeltään Kirsti Manninen)
Kirjan nimi: Järjen ja tunteen tarinoita I: Nimettömät (äänikirja)
Julkaisuvuosi: 2006 (kirja julkaistu vuonna 2004)
Kustantaja: Otava
Kesto: 8h 16 min
Lukija: Erja Manto
Mistä?: kirjastosta lainattu
Arvio: 5/5

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Ensiksi haluan pyytää anteeksi lukijoiltani kesän hiljaiselosta. Työt ovat haukanneet valtavan osan ajastani ja energiastani. Kaiken lisäksi, kun viime viikolla jäin pienelle lomalle, sain hyvin sitkeän flunssan, joka ajoi minut sängynpohjalle... Mutta nyt koetan skarpata ja pienentää hieman luetuista kirjoista kasautunutta pinoa. Alkaen än-yy-tee NYT!

Tuomas Kyrön Mielensäpahoitttaja kertoo 80-vuotiaasta perisuomalaisesta miehestä, jonka mukaan asiat olivat ennen paremmin. Piste. Nykyinen sukupolvi on uusavuttomuuden tärvelemä tai ainakin laiskuuden. Kyllä ennen osattiin. Kunnon ruoka on korvattu kaiken maailman "likhti"-tuotteilla. Kaikki kun tuntuvat pelkäävän ja varoittelevan kolesterooleilla ja verenpaineilla... kyllähän niistä nyt mielensä pahoittaa. Eivätkä ihmiset tunnu uskovan, ettei iltauutisiin tarvita mitään kevennyksia vaan Arvi Lind, vaikka useasti Mielensäpahoittaja onkin kirjoittanut Helsingin sanomien yleisönosastolle.

Kirja pohjautuu 40 kirjeeseen, jotka on alunperin kuultu radiossa Antti Litjan kertomana. Jokainen niistä alkaa sanoilla Kyllä minä niin mieleni pahoitin... Joitain niistä olin radiossa kuullut, mutta jotenkin olin epäröinyt tarttua tähän kirjaan, vaikka sitä monet olivatkin kehuneet ja suositelleet. Lopulta kuitenkin uskaltauduin, enkä kadu.

Kirja on erittäin viihdyttävä ja hyvin todenmukainen. Kuinka usein olen kuullut ihmisten sanovan (erityisesti kunnallisesta terveydenhuollosta) kuinka ennen olivat asiat paremmin. (Kun oli kunnanlääkäri eikä mitään rahanahneita keikkalääkäreitä ja hoitajatkin lähettelevät vain luukulta toiselle, kun eivät itse jaksa asiaa hoitaa..) Siitä, oliko ennen asiat paremmin, voivat kaikki olla omaa mieltään, jokainen kun katsoo oman aikakautensa näkökulmasta. Tämän vuoksi kirja on jotenkin ajaton ja sopii luettavaksi niin nuorille aikuisille kuin vanhemmallekin väelle. Voin suositella lämpimästi.

Minua toisinaan ärsytti jatkuva valittaminen. Eikö mihinkään voi olla tyytyväinen! Luin kuitenkin kirjan lähes yhteen menoon, joten ehkä ärsytys ei olisi niin voimakasta, jos kirjaa lukisi hieman rauhallisempaan tahtiin. Uskon, että kirja olisi täydellinen silloin, kun itseä ketuttaisi oikein kunnolla. Saisi ehkä hieman perspektiiviä omiin ongelmiin.. :)

Hauskana lisänä huomasin, että kirjasta on juuri tehty elokuva, joka saa ensi-iltansa 5.9.2014 eli ensi viikolla! Pääosassa kuka muukaan kuin Antti Litja. Täytyy ehdottomasti mennä katsomaan!


Tietoja kirjasta:
Kirjailija: Tuomas Kyrö
Nimi: Mielensäpahoittaja
Julkaistu ensimmäisen kerran: 2010
Kustantaja: WSOY 
Sivuja: 130
Mistä: Kirjastosta
Arvio: 4/5

Merja Jalo: Kamppailu hevosesta & Hubertusratsastus

Nea on 12-vuotias, hieman ylipainoinen tyttö, joka haaveilee hevosista ja ratsastamisesta. Lopulta Nean suuri haave toteutuu, kun hänen vanhempansa kustantavat hänelle ratsastuksen alkeiskurssin. Nea näkee itsensä jo sielunsa silmin loistoratsastajana. Ja mikä parasta Nean opettaja on kuka muukaan, kuin hänen suuri idolinsa ratsastaja Joni Fager, jokaisen tallitytön päiväuni.

Tallielämä ei kuitenkaan vastaa lainkaan Nean kuvitelmia. Jostain syytä muut tallitytöt suhtautuvat Neaan hyvin vihamielisesti. Onneksi Joni on kuitenkin juuri niin ihana ja reilu, kun Nea on kuvitellut.... minkä seurauksena muut suhtautuvat Neaan vieläkin nuivemmin. Ratsastusta Nea ei opi kuin taikaiskusta, mutta tyttö kuitenkin osoittaa sitkeyttä ja potentiaalia.

Löysin sarjan ensimmäisen kerran tokaluokkalaisena naapurintytön suosittelemana. Hän lainasi ensimmäisen kirjan ja ensimmäisistä sivuista lähtien oli myyty. Olin pienenä innokas heppatyttö, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta harrastaa ratsastusta. Niinpä minusta tuli heppakirjojen suurkuluttaja.

Nyt toisella lukukerralla olin suoraan sanottuna järkyttynyt. Se miten muut tallitytöt kohtelivat Neaa, oli aivan kauheaa. Etenkin, kun he perustivat käsityksensä hänestä puhtaasti hänen ulkonäkönsä pohjalta. Kuinka julkisesti he nimittelivät Neaa läskiksi rillipääksi. Ehkä eniten kuitenkin järkytti se, kuinka realistinen kuvaus oli. Muistan hyvinkin elävästi omasta koulumaailmastani sen kuinka raadollisia ja ilkeitä ihmiset voivat olla. Ja jostain syystä ulkonäkö on yleensä juuri se kriteeri. Mikä tekee nuorten maailmassa ylipainoisesta B-luokan ihmisen??

Jalo kuvaa suositun tytön Minnan hoikkana ja kauniina, jolla on myös jotain sutinaa niin ihanan Jonin kanssa. Jostain syystä tallitytöt kokevat Nean uhkana, joka vie heiltä niin hevoset kuin Joninkin. Miksi juuri Nea saa tytöt näkemään punaista? Toki onhan kyseessä hieman erikoinen kuvio. Joni on kuitenkin aikuinen ihminen ja Nea 12. Toki teini-ikään kuuluu ihastuminen, mutta kuitenkin tallitytöt ihan tosissaan kuvittelevat, että Nean ja Jonin välillä on jotain. Hämmentävää... Minkä ikäinen Minna sitten on? Käytöksen puolesta veikkaisin 14, mutta "suhde" Joniin sitten antaisi olettaa jotain muuta. Luultavsti pohdin vain liian monimutkaisesti. Ei asialla ollut nuorempana mitään väliä... :)

Kuitenkin kirjasarja on yhä mukaansatempaava ja viihdyttävää luettavaa. Se valaa uskoa, että sitkeys palkitaan. Se antaa sangen todenmukaisen kuvauksen ratsastuksen haasteellisuudesta. Usein kun hevoskirjojen ongelmana tuntuu olevan se, että päähenkilöllä on ensiratsastuksesta lähtien loistokyvyt. Mielenkiinnolla haluan seurata, mihin tarina etenee.

Tietoja kirjasta:
Kirjailija: Merja Jalo
Nimi: Kamppailu hevosesta (Nea-sarja, osa 1)
Julkaistu ensimmäisen kerran: 1989 (Gummerus)
Kustantaja: Karisto (2012)
Sivuja: 150
Mistä: Kirjastosta
Arvio: 3/5

Tietoja kirjasta:
Kirjailija: Merja Jalo
Nimi: Hubertusratsastus (Nea-sarja, osa 2)
Julkaistu ensimmäisen kerran: 1990
Kustantaja: Otava 
Sivuja: 144
Mistä: Kirjastosta
Arvio: 2,5/5